15.10.2011

Tunnustuksia ja ostoksia

Mulle lenteli tämmönen Tunnustus Haltiakummilta ja Sarilta. Kiitos molemmille ♥
Tässä Tunnustuksessa kuuluu 1. kiittää tunnustuksen antajaa, 2. kertoo kahdeksan asiaa itsestään, 3. jakaa tunnustuksen kahdeksalle blogille ja 4. kertoo tunnustuksesta heille.


Mulla tekee kyllä tiukkaa keksiä kahdeksan asiaa. Ihan kun oisin kaiken "kerrottavan" jo lörpötelly :D

1. Mulla on koko ajan kiire nykyään, kiire pukee, syödä, viedä Tipu tarhaan, keretä töihin, hakee tarhasta, viedä ja hakee Poika harrastuksiin, tehdä ruokaa, mennä kauppaan, siivota, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, mennä nukkuun...viikonloppusin otan kyllä hitaammalla

2. Paitsi nytkin on kyllä vähän kiire, pitää mennä ostaan Sauruxet-lippuja....vaikka kait niitä ovelta kolmelta vielä saa...

3.Tykkään laulaa Singstarilla "suomi-biisejä", parhaiten taitaa mennä Jenni Vartiaisen biisit...niin ja Vilkkumaan Satumaatango jos jaksaa oikein kovasti huutaa :D

4. Oikeeta karaokee oon ihan mikki kädessä laulanu kokonaisen biisin tasan kerran, viime kuussa töissä. Biisi oli Mombasa.

5.Meillä on nyt syysloma, jee ! Ei meinata tehdä mitään erityistä.

6.Sain eilen joululahjaputken auki. Kertalaakista tuli hoidettua Miehen puolen suvun lasten lahjat.

7. Kävin siis eilen lasten kanssa Ideaparkissa. Meni myöhäseks, käytiin kotimatkalla Koivistonkylän Prismassa ruokaostoksilla.

8. Meillä on tänään ruokana Hevipitsaa :D :D

 Ja haluan ojentaa tän nyt kivoille blogeille, joissa tykkään kovasti piipahtaa. Vaikkakaan en siitä aina ilmottele :) En vakoillu nyt sen kummemmin, kellä tää on. Jos on jo entuudestaan, niin tässä tulee sitten tuplat päälle :D









Olkaapa Hyvät :)

Tässä muutamat viimeaikaset ostokset. Halpa-Hallissa oli viimevuotisia valoja halvalla. Kolmella eurolla Tipulle nää...ei oo ledejä, mutta joku niissä vetos.

Eilen Tokmannilta....tekonahkamuovitatti...ei pystyny vastustaan :D

Vaajakoskelta kirpparilta viikko sitten perjantaina. Koristeeks/säilytykseen tulee vaan....vaaleensininen vetoo aina, on ihan ku meijän ikkunanpuitteet.

Kuopiosta Puuilosta neljällä eurolla, kai se on jotenkin lommonen tai jotain.


Sitten kysyisin apua, kun Villaketun blogi näkyy mulla tuolla sivussa nimellä Perjantaina töissä....Villakettu siis muutti sinne Koto-pohjaan ja sen jälkeen en sitä sitten sillä Villakettu-nimellä tohon saanu. Saako sitä mitenkään, osaako joku sanoo?

Nyt hauskaa viikonloppua ja rentouttavaa lomaa, kellä sitä on :) Pitää juosta niitä lippuja ostaan :D :D

7 kommenttia:

  1. Kaunis kiitos! Mä olenkin jo tuohon ehtinyt vastaamaan jo kertaalleen :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana toi tatti! Haluun kans samanlaisen :)
    Juha puhu vähän että teillä olis ollu joskus lapsena tollanen vastaava? :)

    VastaaPoista
  3. Emmi, meillä oli lapsena kotona se puinen kärpässienijakkara, joka on Äitellä ollu lapsena. Se kasvaa nykyään tuolla meitin verannalla. Samantyyppisiä puisia näkyy aina jossain joskus uudempana versiona.

    Kiva kun poikkesit Mustakissa :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut tunnustuksesta! Ihanat valot ja tatti<3 Tuommoista puhelinkoppia en muista nähneeni, onko se tuikkulyhty tai siis voiko sinne laittaa palavan tulen?

    Muokkaamalla omaa blogiluetteloa pystyy myös nimeämään blogin itse.
    Eli siitä blogiluettelon alla olevasta ruuvimeisseli/jakoavain kohdasta klikkaamalla tai sitten ulkoasun kautta.

    Toivottavasti auttoi!
    t.Paula

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia Paula :) Ja kiitoksia neuvosta, sain nimen muutettua!

    Juu siis toi puhelinkoppi on tuikulle, tavalliselle tai vähän isommalle. Mää näin jossain muualla noita, mutta siellä Puuilossa se sellasesta alekärrystä iski oikein silmille :D

    VastaaPoista
  6. Maikin kommentti oli lipsahtanu roskaposteihin...hoksasin sen tänään. Pitääkin jatkossa kattoo sitäki puolta.

    VastaaPoista