13.8.2012

Punamustat 9-vee Synttärit

Pojan kaverisynttärit pidettiin taas justiinsa ennen koulun alkua. Otettiin tänä vuonna väriteema. Tiimarissa oli sopivasti -70% kertakäyttöastioissa :)
Tarjoilupuoli pidettiin simppelinä. Tosin kakku tehtiin tänä vuonna, mutta ilmankin ois pärjätty ;D

Pöytä katettiin Pojan kanssa yhdessä ;D
Lasinreunoissa on lakuströsseleitä valkuaisella kiinnitettyinä.
 Kertakäyttömukeihin sai sitten ottaa sipsejä tai karkkia. Ollu jo useempana vuonna meillä tapana tehä niin, vaikka niitä muruja sitten on ollu pitkin huushollia, mutta onneks imuri on keksitty :D
Tarjolla oli siis:
tonnikala- ja jauhelihapitsaa
mansikkakakkua
kaakaomuffinsseja sokerikuorrutteella
dominoita ja marenkeja kick-kuorrutteella
mustia ja punasia karkkeja
suolatikkuja
3 plaatua sipsejä
mustaa ja punasta limpparia, mehua
Muffinssit oli kaupan valmiita, joita siis vähän koristelin.
Mustia keksejä ei kaupasta löytyny siks päädyin tälläseen ratkasuun.


Keli oli sateinen ja märkä, niin ohjelma oli sisällä:
Myrkkykarkki-leikki
Sammakkotarkkuus (sammakoita heitettiin numerolätkiin, lainasin töistä)
Bingo (lainasin töistä numerot ja ruudukkopohjat)

Varalla oli vielä luontoaiheinen tietovisa ja jos ulos ois päästy, niin ois ollu matojen keräyskisa. Olin leikannu valmiiks mustia ja punasia villalanganpätkiä, jotka oisin käyny ripottelemassa aitaan, josta ne ois yhteislähdöllä kilpaa noukittu ja eniten keränny ois voittanu.

Oltiin tietenkin pukeuduttu punamustiin, vieraille ei hoksattu pukukoodia laittaa :)







14 kommenttia:

  1. Blogissani on haaste sinulle: http://pieniahippuja.blogspot.fi/2012/08/your-home-sweet-home.html :)

    VastaaPoista
  2. Synttärionnea sinnekin! Tosi kivoja vinkkejä taas synttärileikeiksi. Meillä kaverisynttäriosio-ohjelma vielä työn alla. Ens viikonloppuna on hulinaa tiedossa...
    Mukava myös tuo väriteema-idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos meidän ohjelmasta on vinkiks :) Oon todennu, että kaikki menee niin paljon mukavammin kun on järjestettyä ohjelmaa. Pojan kaverit on aina ollu innokkaita kisailijoita, varsinkin kun on ollu pieniä palkintoja :D
      Hauskoja juhlia sinne :)

      Poista
  3. Juku kun on hienon näköinen pöytä, erilainen :) Siellä on taas säpinää ollut ♥

    VastaaPoista
  4. Mikä on myrkkykarkkileikki. :D
    Mun alko tekee mieli nyt muffinsseja, kiitti vaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrkkykarkkileikki: lautaselle laitetaan karkkeja. Istutaan ringissä lautasen ympärillä. Yks menee huoneesta hetkeks pois ja muut valkkaa yhessä mikä lautasella on myrkkykarkki. Huoneesta pois käyny tulee takas ja alkaa kerätä karkkeja ja sitten kun koskee myrkkykarkkiin kaikki huutaa myrkkykarkki ja sitä ei saa enää ottaa. Mutta kaikki mitkä on keränny, saa pitää. Pussi kannattaa olla jokaisella :D Jokainen saa siis vuorollaan kerätä karkkeja.

      Ole hyvä :D

      Poista
  5. Kivat synttärit. Oli todella kiva lukea siitä, mitä ohjelmaa muut ovat keksineet. Upeat punainen ja musta yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää aina hiki päässä mettästän netistä leikkejä ja kisoja. Nyt oon kahtena vuonna hyödyntäny töissä olleita leiriolympialaisten lajeja :D

      Poista
  6. Ihanat synttärit ai että!!! mulle takuuvarmasti ois maistunut nuo herkkuset!! Onnea 9 vuotiaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Arvaas oisko mullekin maistunu...ja maistukin, mutta suht vähän normaaliin verrattuna ;D ;D

      Poista
  7. Hauskat kemut teillä siellä ollu!
    PikkuTyttö just vasta puhui,että haluais jonku väriteeman seuraaville synttäreilleen.Hyvähän se on jo suunnitella,koska synttärit ovat jo ihan kohta lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se hyvä jo suunnitella kun hyvin suunniteltu on puoliks tehty ;D ;D

      Poista