31.7.2015

Vintistä makuuhuoneeksi

Loppusyksystä 2013 ollaan Miehen kanssa nukuttu meidän parvekeaulassa vuodesohvalla. Muutettiin siihen, koska Tipulle tehtiin huone meidän makuuhuoneesta.
Nyt keväällä alko ahdistaan järjestely (kesäaikaan parvekkeen ovee pidetään auki, sohvaa hankala veivata joka ikinen päivä kasaan ja takas yms).
Raakkasin meidän rojuvinttiä ja tein sinne tilan vuodesohvalle.  Kuukauden verran nukuttiin rojujen keskellä :D
 Tässä oven suunnasta. Toi pötterö on komero, johon on ovi Tipun huoneesta. Seinät ja katto haltexia ja lattia jotain bakeliitin tyyppistä (kuulemma).
Vintissä oli kaks ikkunaa, suht vierekkäin. 
Tässä komero purettu ja vintistä ja komerosta tuli yhtenäistä tilaa.
 Komeron suunnasta kuvattuna, ovi on tuolla vasemmalla lampun kohdilla.
 Tässä on tehty väliseinä ikkunoiden väliin ja eristettä jo laitettu. Seinän taa siis tuli vinttitila, jossa kaikki joulu yms.koristeet, tangolla vähemmän käytössä olevia vaatteita yms yms vinttikamaa. Sille puolelle jäi myös ikkuna.
Eristeen päälle Anselmi-kipsilevyä.
Kolmelle seinälle tuli Tunto Karhea-maalia. Ohjeistuksesta poiketen jätettiin se epätasaseks ja möykkyseks eikä sitä hierretty ollenkaan. Ehkä joku muu ois ollu parempi, mutta vähän vauhdikkaasti tehtiin valintoja ja suunnitelmia niin otettiin tätä ja tällä tehtiin (eli Mies teki :D).
Haltexseinä imi suht mukavasti maalia, sitä meni siis paljon arvioitua enempi. Värisävy on hohkakivi.
Matalalle ikkunaseinälle tuli tapetti ja lattiaan harmaa laminaatti. 
Tapetti on Miehen valittema ja on aika vinkee....vähän sellasta homeista lautaa :D
Tässä tulee sängynpäätyyn lankkuhylly, jossa on ledvalot ja pistorasiat kiinni. Sänky ei siis tuu oleen mikään normaalikorkunen vaan joustinpatjat kuormalavojen päälle.
Kuten näkyy, tila ei oo iso, 2m x 3m eli sänky on lähes ikkunaan asti, kuitenkin niin, että ikkuna aukee.
Jalkopäädyn puoleen sitten mahtuu joku tuoli ja taso, mitä nyt keksitään. Tuolla ei juur muuta tehdä kun levätään, joten ei sen niin iso tarvikkaan olla :)
Ilmanvaihdolle oli vaikka mitä suunnitelmia, jotain räppänää ulos, ikkunaa yläkerran rappuun eli sinne jalkopään puolen päätyseinään, ei ovee ollenkaan yms. Alkukesä nukuttiin ovi auki mutta se aukee suoraan yläkerran rappuun eli ei hyvä.
Mies sitten teki ovesta vähän ilmavamman :D
Mahottoman hieno mun mielestä :)
Projekti jatkuu...

"Kesäillan ajelut seepratiimin kanssa"

"Pihatyöt omaan tahtiin"

"Miehen grillaama ruoka"

"Kun ei oo kiire mihinkään"

"Roskislöydöt"

"Lapsille yllätyksen järkkääminen"

"Betonihommat"

"Kotona oleminen"

"Kun Mies nukkuu vieressä"

"Mansikkakaakun syöminen"

"Ostokset lentopisteillä"

"Se kun saa tehdä ristiäisiin valkosia kukkia"

-Sannan 100 syytä olla onnellinen tänä kesänä-

30.7.2015

Pikkujoulukorut

Pikkujoulut pamahti mieleen kun Cittarilta ostin ton vihertävän hilelakan :D
Kuvassa ei kimaltele yhtä hienosti mitä luonnossa. 
Määhän en siis oo  semmosia "oikeita aikuisten" pikkujouluja koskaan harrastanu mutta tämmöset voisin kuvitella laittavani ko. pirskeisiin :)
Tilasin jokusen tommosen vähän koristeellisemman sormuspohjan. 

" Mustikkaretki hyvässä seurassa"

"Kun sää suosi"

"Perheenlisäyksen suunnittelu" 
-Sannan 100 syytä olla onnellinen tänä kesänä-


28.7.2015

Toisenmoisia koruja välissä

Lakkailun väliin vähän pelkkää liimailuakin :)
Tipu on ilmottanu, ettei halua reikiä korviin, koska se sattuu. On kuitenkin kiinnostunu korvakoruista ja klipsumallisiahan ei nyt sitten oo kun jotain muovisia lelukorviksia tai sitten aikuisten liian isoja ( tai en oo ainakaan löytäny).
Erästä lahjaprojektia varten tilailin noita kuvakapusseja (eli lasikapussi, johon on liimattu valokuvapaperille tulostettu kuva taa) ja samoilla tulilla sitten tilasin Tipua aatellen noita klipsupohjia.
Kapussit upposkin mukavasti noihin pohjiin. Ostin 12mm klipsupohjia ja 12 mm:n kuvakapusseja.
Noh, sen varsinaisen projektin kanssa ei ollu yhtä hyvä tuuri. Osa kapusseista ei uponnu korvispohjiin vaikka olin ostanu kaikki samankokosina...tosi pienestä jäi kiinni se mahtuminen. Kyllä harmittaa.  Etsystä ostaminen muutenkin oli noissa korvispohjissa kinkkisempää, koska nikkelittömiä (tai ainakaan että ois selvästi sanottu)ei oikein meinannu löytyä.
Oli mulla sitten sellasia toisenlaisia pohjia, joihin niitä liimailin, mutten pidä yhtään niin kestävänä kun noita ton kuvassa olevan tyyppisiä pohjia. Lisäks se valokuvapaperi jää takaa suurimmalta osalta näkyviin ja miten se sitten käyttäytyy ajan kanssa..jää nähtäväks. Kun en älynny, niin en mitään testausta tietenkään oo ehtiny tekeen.
Tässä vielä nää loputkin. 
Sormuksessahan (tässä lasten koossa) on samalla lailla kun niissä tappikorviksissa, että iso osa paperista jää näkyviin. Olis pitäny älytä kuvaan, että joku ees tajuais mitä höpötän :D
Tämmöstä pikasempaa korun tekoo välillä :)



27.7.2015

Stopparisaappaat

Kolmekasit stopparit kasvihuoneen ovelle.
Innostuin Irman koukkuideasta ja upotin omiini nupit...ihan kiva idea muttei toimiva. Pitäis olla nuppien varret tietenkin paaaaljon pidemmät, että sais niistä noita mötiköitä nostettua :D 

"Kilpalähdöt liikennevaloista"

"Suunnittelut Miehen kanssa"

"Tipun hauskat polkasut ja näsäviisastelut"

"Se kun alkaa tuleen valmista"

"Sikkon vauva"

"Se, että Poika kertoo ja puhuu vaikka onkin jo aika teini"

"Taitava ja avulias pikkuveikka"

-Sannan 100 syytä olla onnellinen tänä kesänä-


26.7.2015

Graffitilakatut sormukset

Tupsahti postilootaan lisää sormuspohjia (tosin ihan samoja mitä aiemminkin, hyväks havaittuja) niin intouduin oikein urakoimaan :D
Kaikissa sama musta graffitilakka ja sitten valkosta, pinkkiä, kuparia ja alimmassa on vihreetä, mikä ei livenäkään erotu vihreeks kovin hyvin. Kaikissa on myös L´Orealin hopeista hilelakkaa, jossa on ihan pientä hilettä isompien möykkyjen kanssa. 
Tässä näkyy hilelakka paremmin.



23.7.2015

Dayton

Käytiin extempore kirpparilla ja silmiin osu myymälävaaka, jossa oli kaikki osat tallessa (ja ehjänä) ja hinta kohdillaan :) 

Onneks oltiin Miehen kanssa yhdessä liikenteessä. En ois yksin jaksanu ees hyllystä nostaa. 

Kyläkaupalla tais olla tällänen kun olin pieni :)


Aurinkoista päivää kaikille :) !

22.7.2015

Mekkoon sopivat korut

Viikonloppuna on häät. Mekko olikin valmiina mutta korut uupu. Muutama vuosi takaperin päätin vaihtaa kullasta hopeeseen ja vuosien varrella Miehen kartuttama kultanen korugarderoobi lepäilee rasiassa odottelemassa uutta tulemista ja hopeista meinaa olla vaan vihkisormus :D
 En saanu aikaseks mennä alan liikkeeseen ostaan hopeista ketjua vaan ostin kauppareissulla markettirihkamaketjun, saa kelvata.
Sormus ja riipus on samaa kokoo.
 Taustalla juhlamekko :)
Oikeestihan pidän ton sormuksen oikeessa kädessä, on vaan helpompi kuvata se vasemmassa  :D 
Aika synkäthän noista tuli mutten oikein nyt lämmenny sille, että pääpaino olis ollu vihreessä ja punasessa...
Ehtii tässä ehkä vielä toisetkin pykästä, jos siltä tuntuu :)

21.7.2015

Mustavalkoset

Pikkaraiset kaksneloset. Väritoive oli valkonen. Varren siksak-nauha tuo vähän ryhtiä ja halutessa sen voi vaan pujottaa pois (solmulla takaa). 
Rusettia en tehny kun nää oli tehty lahjaks pikkuselle Pojalle ja perheelle :)

20.7.2015

Vauvaonnittelukortit

Olipa hankala homma. Siis keksiä millaset.
Tuli tälläset. Ja olin tylsä ja tein molemmille samanlaiset.

19.7.2015

Päällystetyt tikkuaskit

Ensimmäistä kertaa elämässäni koristelin tikkuaskeja tähän aikaan vuodesta. Yleensä teen sitä joulun aikaan (jos teen). 
Tää olikin nyt sellanen kokeiluerä...aiemmin oon liimannu paperin ihan liimalla mutta nyt sutustelin kakspuoleisen teipin kanssa.
Muutaman asian opin tehdessä. Teippiä kannattaa laittaa joka reunaan...ja käännettyjen reunojen kannattaa olla mieluummin leveet kun kaposet. Ne kaposethan nyt sitten repsottaa tuolla.
Tässä minkä tein viimeks,  ne on niin leveet, ettei repsota. Tosin raapasupintakin on nyt huolestuttavan pieni. Toisaalta, niitä on kaks ja uskon että piisaa koko askillisen tikkuja (noi on niitä pitkiä tikkuja). 
Paperit oli niin kivoja, etten muuta sitten hirveesti laittanu. Pitsit laitoin niihin, joissa olin saksilla törsästelly jotain...  :D
 Täytyy ostaa askeja lisää ja kokeilla tehdä siistimpiä vielä...tosin suoraan en osaa leikata vaikka kuinka yritän :D

 

18.7.2015

Kirpparisaalista

Kello oli oikein soittamassa että olin kymmeneltä Lentolan kirpputorilla :D
Ittelle jonkun ilmeisesti itte ompelema mekko pellavatyyppistä kangasta.
Tipulle parit leopardihaalarit , saas nähdä pitääkö...kun haaroväli ei sais yhtään roikkua :D


 Pussillinen nappeja samaisesta paikasta. Silikonivuoat ostin Jonnan kirppikseltä, saippuahommia ajatellen.
 Paras löytö oli talolyhdyt -50% pöydästä yhteensä 10€.
Taitavat olla n.40 cm korkeita.
Näitähän ei voi olla liikaa :D
Oiskohan kohta jo sellasta mennyttä trendiä niin alkaa kirppareilta löytyyn enempikin ;) 

Yhdet kaksvitoset muottisaappaat löyty kanssa. Ei mitkään isot ostokset mutta eihän sitä aina tarttekkaan :)

"Metsämansikat"

"Askartelu kaikessa rauhassa"

"Kun lomaa on vielä kaks kokonaista viikkoo"

"Taitava Mies"

"Kun saa herätä auringonpaisteeseen"

"Vinttiremontti"

-Sannan 100 syytä olla onnellinen tänä kesänä-


 

13.7.2015

12v- synttäritarjoilut

Eilen juotiin synttärikahvit suht pienellä porukalla iltapäivällä.
Suolasena:
cocktailpiirakoita ja munavoita
ruissipsi macaronsit (mainosresepti toukokuun Kotivinkissä)
kana-fetapiirakka (ohje TÄÄLTÄ)
suolaset muffinssit (joista aiemmin TÄÄLLÄ, Ikin vinkistä otin vaarin ja pursotin päälle ruohosipulituorejuustoo)

Eilen oli pilvinen päivä ja kuvat on ihan pimeitä! 

Makeina:
mansikkakermakakkua
valkosuklaamutakakkua
suklainen appelsiinimoussekakku (ohje bongattu lehdestä mutta löytyy myös TÄÄLTÄ, suosittelen!)
suklaamuffinssit vattu-lakritsirouheella
rocky roadit
magic cookie bars (ohje TÄÄLTÄ)
suklaaseen dipatut mansikat


Illalla kävi pöydällinen kavereita syömässä loput tarjoilut :)
No ei ne ihan kaikkia jaksanu eikä uskaltanu esim. moussekakkua ottaa ollenkaan :P :D

11.7.2015

100cm x 90 cm

Kuvasta ei nää, mutta raparperinlehti on pisimmiltä kohdin metrin ja leveimmältä 90 cm.
Muutamaa päivää vaille kaks viikkoo pötkötteli hiekkalaatikossa. Varmuuden vuoks ja empä ois sitä sieltä kyllä yksin ylös saanu :D
Ja ehjänä se nousi, vaikka epäilijöitä oli ;)
Muoveja pidin jonkun päivän päällä ja noi penkithän oli kaadettuna päälle koko ajan. 
25 kg betonia siihen meni...ja joku tyhmä tietenkin sekotteli sen pienissä erissä kun ei älynny, että paljon menee :D
Verkotukset tein myöskin päin honkia, tiedämpä ens kerralla.
Lehtihän oli ihan mustaks menny noin pitkässä ajassa. Irti lähti painepesurilla. 
Tässä kuvassa hiekkalaatikkokehikko on nostettu pois (hävityslistalla koko loota)

Tässäpä vielä Tipun käsissä justiinsa maasta otettuna.
Suunnitteilla ois maalata lehti ja tehdä siitä Tervetuloa-kyltti portin pieleen.

Hauskaa viikonloppua kaikille :)


 

7.7.2015

Valkosuklaamutakakkua ja suolasia muffinsseja

Sunnuntaina juhlitaan Pojan 12- vee synttäreitä, tänään otettiin vähän varaslähtöö yksien kummien kanssa. Sitruuna-valkosuklaamutakakkua teen kyllä sunnuntaillekin! Nopee, erilainen ja hyvä :)

Hippasen oli liikaa uunissa mutta ei onneks sisältä kuivahtanu liikaa vaikka ois voinu vähän tahmeempi olla...
Ja kyllä, maistoin sitä vaikka oonkin ihan nollatoleranssilla herkkujen kanssa :P
Ohje TÄÄLTÄ.

Suolaseks tein Feta-kinkku-paprikamuffinsseja. Tein kaksinkertasena, niin piisaa sunnuntaillekin. 
Jotain maustetta ois kaivannu mun mielestä vielä eli vähän pliisu satsi, mutta kelvannee:)
Ohje TÄÄLTÄ.

Nyt pitäis sitten vielä keksiä jotain muutakin tarjottavaa. Empä muista koska ois näin myöhässä ollu synttärisuunnittelut :-O.