23.10.2016

Testihuulirasvat ja laukkukoru

Testasin osaa uusista huulirasva-aromeista. Hylsyjä oli niin vähän jäljellä että kun minitin annosta, niin ei meinannu vaaka punnita. Hylsyt ei piisannu kaikkiin aromeihin.

Teen huulirasvat muistaakseni Pienen Tuoksukaupan reseptillä, jota ei enää netistä löytyny. Eli yhdistelmällä, mehiläisvaha, kaakaovoi, öljy ja aromi.  Netistä löytyy nykyään vaikka mitä versiota, vois vaikka joskus kokeilla jotain muuta.

Tein yhdistelmillä vadelma-kookosöljy, cola-kookosöljy, hedelmäpommi-avokadoöljy ja vanilja-makademiaöljy. Viimenen oli tosi pliisu, ihan kun joku kaupan perusmirame. Kunhan saan niitä hylsyjä lisää, niin kokeilen vähän isommalla tujauksella vaniljaa tai yhdstän sen suklaan kanssa tai jotain :) 
Etiketteihin en nyt laitellu ainesosia enkä valmistuspäivää, tein tommoset pikaset. Noi etiketit muutenkin on sellanen kynnyskysymys. Haluaisin että ne olis kivat ja siistit mutta se on hankala toteuttaa. Kontaktimuovin haluan, koska muuten tekstit kuluu hetkessä.

Toiveesta lakkailin yhden laukkukorun, vesimarmoroinnilla.
 
 

22.10.2016

Kotiteollisuus Lohjalla 21.10






Pitkästä aikaa keikalla, Lohjalla tällä kertaa.

20.10.2016

Muutama rintakoru

Ittelle ja Tipulle liimailin tämmöset söpöset rintakorut. 
Vaikee oli näistä päättää millanen :)


Tää menee pukinkonttiin :)


19.10.2016

Tuunatut "roksit"

Kiireessä ostettiin Tipulle koulun alkaessa sisäkengiks kouluun Cittarista puutarhakengät, tarjouksesta tietenkin kahdet yhden hinnalla :D Kokoja ei tietenkään ollu kivoissa väreissä, niin ostettiin mustat ja lupasin toisiin värkätä jotain piristystä.

Ompelin puunapit kantahihnaan, jota ei siellä takana pidetä kuulemma kun 
ruokailuun mennessä eli pöllöt on ommeltu niin päin että ne on oikeinpäin kun hihnat edessä. 
Karhunlankaa ei löytynyt niin ompelin löytämälläni siimamaisella langalla napit kiinni. On kestävää ja lanka ei näy napeissa häiritsevästi :)

15.10.2016

Hankintoja räpellysten tekemiseen

Tilasin uusia huulirasva- ja saippuatuoksuja.
Huulirasvahylsyt on vielä tulossa. Ne edelliset 100 kpl on aika vähissä...äkkiä menee! Toki oli jokunen viallinenkin joukossa.
Muutaman muotin saippualle oon ostanu kesän/syksyn aikana kanssa.
Jännä nähdä millanen saippua tolla kettumuotilla tulee. 

Korupohjia tilasin Kiinasta, lähinnä rintakorupohjia.


Näitä voi käyttää myös riipuksena.



Valokuvakapusseja tilasin kanssa, vaihtelua kynsilakkahommiin... 
Tipu antaa kaverilleen ton keskellä olevan rintakorun synttärilahjaks.



Sormuspohjaa kanssa, vähän erilainen kun mitä aiemmat mitä mulla on ollu. 

Puisia nappeja tilasin kanssa. Tarkotus ois nyt syyslomapuhteina koristella Tipun yhdet "crocksit" kouluun sisäkengiks. Jää nähtäväks miten onnistuu :)


Mukavaa syyslomaa lomalaisille! :)





3.10.2016

Pöllökranssi

 
Sydämien lisäks yks pyöreekin ja pari pöllöö pääsi kyytiin istuun.
Seuraavaks aattelin koittaa sellasta, että poraan reijät keskeltä enkä pitkittäin. 

Blogilistakin oli itekseen hävinny tosta reunasta, höh!!