25.11.2010

Pikkujoulukuuset ja myyjäistouhua

 Verannan pikkukuuseen sain viriteltyä valot. Ne on nyt ne patterilla toimivat ledit. Kuusi on siis tekokuusi, niinkun aina.
Kuvausjärjestelijä ei oo ollu oikee huolellinen kun on liina rutussa :D

Verannalle tein joku aika sitten kyltin. Äiten varaston siivuusta mukaan lähti punasia pikkusia peltitarjottimia. Maalia päälle ja reijät ripustuslangalle. Teksti sabluunalla. Ehkäpä siivet vaihdan vielä pörhösempiin.

Pojan huoneeseen laitettiin kanssa eilen (teko)kuusi. Ompahan sitten kuusi minkä alle Tonttu ehkä tuo lauantaina pikkujoulupaketit :)
Mää laitoin valot ja Pojan toivomusten mukaan tähden (niin iso ja raskas että hyvä ku pystyssä pysyy :D) ja köynnökset.
Köynnökset on sulassa sovussa kultaa, hopeeta ja metallivihreetä. Viime vuonna Poika oli mukana ostamassa Ikeasta koristeita  kuuseensa. Sitä ennen oli vaan meijän jotain vanhoja koristeita.

Nää on Stockmannilta ostettu viime vuonna. Pikkusen liian isot tähän kuuseen. Tänä vuonna ostinkin sitten neljän paketin pikkusia juttuja, koska yksittäiset oli liian isoja. Oishan siellä taas ollu vaikka mitä.
Tää on tän vuoden ostoksia, näitä oli neljä erilaista nallee paketissa.


Surffityypit pääsi tietenkin kuuseen kanssa.

Nalle ja lumiukko on viime vuonna ostettu Tiimarista alesta.

Pojan koulun myyjäisetki oli tiistaina. Viikon varoajalla piti keksiä myytävää. Ens vuonna osaan sitten jo ennakoida. Nyt ei käyny edes mielessä, että olis myyjäiset ennenkun tuli sähköpostiin tietoo. Kouluhommat on mulle vielä vähän outoja.

Äite onneks tuli hätiin ja saatiin pöytään vaikka mitä! Keramiikassa tehtyjä kynttilänsammutustonttuja. Huom. minä tulostin laput niihin :D 
Helmihiiret Äite värkkäs viikonloppuna, mää liimasin neulat taa...:D

Virkattuja enkeleitä löyty Äiten kätköistä.

Muutamat sukat kanssa ja muutamat tais kutasta ohimennen viime viikolla :D
Mää tein satsin saippuoita. Muutama saippua jäi myymättä :)
Kiitos Äite ♥















 





14 kommenttia:

  1. Voi onpas somat kuuset ja mitkä koristeet, vau.
    Myyjäisiin ole saanut hienoja tuotteita, äitisi taitaa olla oikein kutoja mestari:)
    Mukavaa loppu viikkoa:>
    -Hanne-

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuuset :) Keksit hyvän käytön punaisille tarjottimille ♥
    Ole hyvä, olen Pojan kanssa sopinut että ensi vuonna aloitetaan aikaisemmin valmistamaan myyjäisiin jotain kivaa, tuli katsos vähän kiire :)

    VastaaPoista
  3. Hanne:Kiitos :) Juu, Äite on tosi taitava. Työt vaan häirittee sen harrastuksia :D
    Samoin kiitos! :)

    Äite: Kiitos, laitoinkin sen 20-sarjan minikuuseen, 10 oli liian vähän.Kaks tarjotinta ois vielä toimetonna, en keksi hyviä tekstejä.
    No, hyvä, mun ei tartte sitä räpeltää mitään :P ;D

    VastaaPoista
  4. Onpas ihania juttuja :) Noi Enkelit on mun lemppareita, kertakaikkiaan..
    Mun kodissa ei koskaan ole ollut pikkujoun kuusta...*miettii oikeen*
    Mutta koristusta senkin edestä...ja jotain tiettyjä perinteitä läpi vuosien.
    Ihania KIITOS!
    Mukavaa päivää sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Soma kuusi pojalla ja aivan oikealaiset koristeet siinä... mitenkähän pääsisin sinne Äiteen varasastoon, siellä näkyy olevan ihania juttuja..:)

    VastaaPoista
  6. Tunnelmallisia asetelmia pikkuisista joulukuusista!
    Aivan ihania nuo pitsiset enkelit :) !

    VastaaPoista
  7. Tuksu: Kiitos :) Meillä on aina ollu pikkujoulukuusi niin lapsuuden kotona kun omassakin kodissa.
    Enkelit on aikas ihania.
    Mukavaa päivää sinnekin! :)

    Irmastiina: Kiitosta Pojankin puolesta. On aina niin hyvillään kun joku kommentoi :)

    Kirsikka: Kiitos :) Enkelit on kyllä ihania, niitä olis mukava saada ens vuodenkin myyjäisiin ;) Mulla niitä on verannalla.

    VastaaPoista
  8. Kivoja ja erikoisia koristeita kuusessa, heh. Nuo virkatut enkelit on kyllä kauniita. joskus olen itsekin lahjaksi virkannut.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Tahtoo tuon robottijoulukuusenkoristeen (onhan se yhdyssana:)! Vähäks hieno!
    Kuten koko kuusi:)

    VastaaPoista
  10. Ihania tarvikkeita ja esineitä, nuo pikku luistimet on sitten niin söspöt ♥
    Meilläkin myyjäisiä riittää joulukuussa, mitenhän ennättää kotona tehdä mitään, leipoa vaikka...

    Kauniit pitsi enkelit :)

    VastaaPoista
  11. Paljon kauniita yksityiskohtia :)

    Stockalla oli niin paljon joulukoristeita, että hämmennyin, enkä ostanut mitään;)

    VastaaPoista
  12. Liisa: Kiitos samoin sulle! :)

    Niinu: Tottakai se on yhdyssana :D En kyllä tainnu nyt nähä Stockmannilla robotteja...vai olikohan. Siellä oli niin paljon koristeita ettei meinannu silmä pysyä mukana :D

    Seijastiina: Kiitos :)

    Merja: Kiitos :) Niitä koristeita tosiaan oli aika määrä. Kiersin ja kiersin vaikka kuinka kauan, ennen kun sain valittua.

    VastaaPoista
  13. Onpa ollut kivoja myyjäisjuttuja!:)

    Paula

    VastaaPoista
  14. Voi ku kerrankin googlesta löyty jotain kivaa. Ihana blogi tämmöselle jouluhörhelölle. Ja muutenkin räpellyksestä tykkäävälle :)
    Osaisitko sanoa, mistä noita kuusia saa? Tänne opiskelijaluukkuun haluan tollasen. Ei ole vielä löytynyt :(

    VastaaPoista