3.6.2010

Retken jälkeen raparperipuuroo

Eilen hypättiin aamusta pyörien selkään ja tarkotuksena oli mennä katsastaan yks uimaranta tossa Tampereen puolella. Noh, mentiin pusikkoon ihan liian aikasin ja löyty vaan venerantaa, jossa oli tosi paljon tosi epämääräsiä rakennelmia ja rojuja. Kiiruusti hoputin, että pyöräillään pois vaikka Poika olis mielelään syöny keksit siellä puiden katveessa. Koko ajan odotin että joku mönkii sieltä rojuista eteen. 
Mehut juotiin sitten motarin aidan kupeessa...Pyhäjärvimaisemalla kyllä....

Kuvattava kasvillisuus oli hivenen ykspuolista :D



Tein ensimmäistä kertaa raparperipuuroo. Tykkäisin jos "voisin" syödä. Lapsillekin maistuu kun laittaa vanilliinisokeria ja maitoo.


Puuron ohje:

1 l vettä
2-3 dl raparperia (laitoin itte ainakin ton 3)
2 dl mannasuurimoita
sokeria maun mukaan (itte laitoin n. 3/4 dl)

Keitä ohuita raparperinpaloja muutama minuutti. Vatkaa keitokseen mannasuurimot ja anna puuron kiehua hiljaa n. 10 minuuttia. Sekoita välillä. Mausta  mahdollisimman niukasti sokerilla ja ripottele pinnalle sokeria. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi ja ripottele pinnalle sokeria.


Yhtään en osaa sanoo mistä oon ohjeen joskus ylös kirjottanut. Aika kauan aikaa sitten joka tapauksessa käsialasta ja talteenottomuodosta päätellen...


7 kommenttia:

  1. edelliseen postaukseen viitaten, mäki kokeilin Ronjan kans joku aika sitte maalaamista mustikkakiisselillä (maizenaa, mustikoita ja vettä). Ronja ei oikein tykänny, kun käsi oli ihan tahmeena kiisselistä ja paperiin sitä ei voinu laittaa sitten millään. Mut se oli kivaa, kun hoksas, että mustikat voi pistää suuhun... Siihen se piirtely sitten jäikin... sai sentään muutaman kädenjäljen paperiin muistoksi. Tuli kivan sinistä.

    Uimarantaa pitäis meidänkin lähtee ettiin... täällä ne vaan on hieman harvassa... Olis ihana jos olis uimapaikka ihan vieressä, mihin pulahtaa hellepäivinä...

    VastaaPoista
  2. Ompas kiva idea toi mustikkakiisselikin!
    Meiltä löytyy uimaranta tuolta tien toiselta puolelta, että sen puoleen kyllä kelpaa. On ihan hyväkin ranta, ei siinä mitään, vaihtelu vaan virkistäs, tässäkin asiassa. Sais vähän enempi liikuntaa kun polkasis pitemmälle. Oon pyöräilyyn tykästyny nyt ihan satasella, Tipukin tykkää olla kyydissä, "laulu" vaan raikaa kun mennään :D

    VastaaPoista
  3. Laitatko ton puuron ohjetta tänne.. näyttää ja kuulostta hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Minäpä laitan :) Pistän tonne tekstin jatkoks sen.

    VastaaPoista
  5. Hyvän kuuloinen ohje! itse kasvissyöjänä olen kiitollinen kaikista saamistani kasvisohjeista :) Tuota voisi varmaan syödä ruisleivän kanssa ihan päivän pääruuaksi..

    VastaaPoista
  6. Mikä jottei kävis pääruokanakin, onhan sitä kouluissakin puuropäiviä. Vispipuurona tää on kylmä, mutta jos se ei haittaa :) Lämpimänä tietty voi syödä heti kun on tehny, mutta kyllä se vispaus vaan teki niin kuohkeeks ja pehmoseks, ettei kävis mulla mieleenkään syödä semmosena tinkeenä mätkynä sitä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla pikimmiten!

    VastaaPoista