Tänään kokoonnuttiin taas porukalla askarteleen Äitelle. Tarjoiluja värkkäilin vähän Pikkujoulut mielessä, niin oli mullakin nyt sitten yhdet Pikkujoulut tänä vuonna :)
Kyllähän Pikkujouluissa pitää drinksu tai pari ottaa, joten juotiin alkoholittomat Vadelmafantasiat. Lasien reunaan tein huurretta valkuaisella ja sokerilla. Jäisiä vattuja hurautin kyytiin justiinsa ennen juomista. Juoma oli hyvän raikas, joten tulee tehtyä toistekki :)
Suolasena oli Aurinkoinen tomaatti-fetapiiras. Ohjetta löytyy täältä.
Pikkusen ootin, että kookoskerma ois maistunu enempi, nyt se oli vaan pieni häivähdys. Toisaalta sitten taas joku oli tyytyväinen, että kookos ei maistunu ja otti toisenkin palan :D
Makosina oli sitten Suklaakrokanttia, johon ohje Kaarnasydän ja sammalkranssi-kirjasta.
Kerrosvadin alatasolla on Piparicocktailpaloja. Tein luumu-homejuusto -ja sitruunatuorejuusto &omenamarmeladi-täytteillä. Täältä löytyy ohje. Ylätasolla on candymeltsillä kuorrutettuja dominokeksejä. Luulin alkuvuodesta ostaneeni Tiimarin alesta tikkarimuotin, mutta se olikin tarkotettu täytekeksien päällystämiseen :D
Lisäks oli Äiten tekemää riisipuuroo ja joulutorttuja ja Emmin tekemää Banoffee-piirasta. Tarjoilupuoli oli siis kohillaan :)
Askartelun tuloksia mulla kyllä ei oo esitellä...sähläsin virkata puolikkaan korin ja yhden rautalankaenkelin vääntelin...muut tais olla vähän tuotteliaampia. Mukavaa oli, se on pääasia :)