25.11.2012

Askartelua Pikkujouluhengessä

Tänään kokoonnuttiin taas porukalla askarteleen Äitelle. Tarjoiluja värkkäilin vähän Pikkujoulut mielessä, niin oli mullakin nyt sitten yhdet Pikkujoulut tänä vuonna :)
Kyllähän Pikkujouluissa pitää drinksu tai pari ottaa, joten juotiin alkoholittomat Vadelmafantasiat. Lasien reunaan tein huurretta valkuaisella ja sokerilla. Jäisiä vattuja hurautin kyytiin justiinsa ennen juomista. Juoma oli hyvän raikas, joten tulee tehtyä toistekki :)
Suolasena oli  Aurinkoinen tomaatti-fetapiiras. Ohjetta löytyy täältä.
Pikkusen ootin, että kookoskerma ois maistunu enempi, nyt se oli vaan pieni häivähdys. Toisaalta sitten taas joku oli tyytyväinen, että kookos ei maistunu ja otti toisenkin palan :D
Makosina oli sitten Suklaakrokanttia, johon ohje Kaarnasydän ja sammalkranssi-kirjasta.
Kerrosvadin alatasolla on Piparicocktailpaloja. Tein luumu-homejuusto -ja sitruunatuorejuusto &omenamarmeladi-täytteillä. Täältä löytyy ohje. Ylätasolla on candymeltsillä kuorrutettuja dominokeksejä. Luulin alkuvuodesta ostaneeni Tiimarin alesta tikkarimuotin, mutta se olikin tarkotettu täytekeksien päällystämiseen :D

Lisäks oli Äiten tekemää riisipuuroo ja joulutorttuja ja Emmin tekemää Banoffee-piirasta. Tarjoilupuoli oli siis kohillaan :)

Askartelun tuloksia mulla kyllä ei oo esitellä...sähläsin virkata puolikkaan korin ja yhden rautalankaenkelin vääntelin...muut tais olla vähän tuotteliaampia. Mukavaa oli, se on pääasia :)






13 kommenttia:

  1. no on teillä olluihanat tarjoilut. tuo banoffee on NIIIIIIN syntisen hyvää, mutta karmee homma siinä kondensoidun maidon keittämisessä. en minä vaan ainakaan viiti sitä tehä kun kerran 5 vuodessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistoin banoffeeta eka kerran nyt :P :D Tohon piirakkaan oli laitettu kuulemma semmonen valmiiks keitetty kondensoitu maito (ruskee etiketti), mutta kuulemma liian löysää. Hyvää oli silti :)

      Poista
  2. Hianot rahteerit! Noi sun piparihiutaleet on eritysen södet.

    VastaaPoista
  3. Ooooo, pikkujoulut, ooooo! :D Miullekkaan ei osu pikkujouluja tälle vuodelle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin en ole ollut halukas lähtemään mihinkään, mutta kummiskin, nuo teitin pikkujoulut vaikutti oikein mainioilta; hyvää seuraa, herkullisia tarjottavia ja mainiota tekemistä! Ei lainkaan huonot pippalot sanon mä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meininki. Mutta tän tyyppiset sopii loistavasti :)

      Poista
  4. Ensin katsoin noita juomia, että nam. Sitten tota ihanaa paistosta...ja nyt on pakko mennä syömään jotain. Siis ihania herkkuja teillä ollut pöytä täynnä. :)

    VastaaPoista
  5. Voi ku kivaa, välittyy oikein se tunnelma :) Me ollaan kans ennen tehty kortteja kimpassa vähän eri kokoonpanoilla, mutta tänä vuonna väkersin ne jo. Kummitäti siivosi kaappeja niin saatiin kasat nauhoja ja pitsejä, niitä sitten paketteihin jos ei muuta :)

    Hyvät on herkut teillä nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukalla tekeminen on kyllä mukavaa, oli se sitten mitä tahansa :)

      Poista
  6. Onpa tämä ihanan piristävä blogi, kiva nähdä jotain värikästä ja persoonallista kun nykyään noita sisustus- ym blogeja katsellessa värimaailma tuppaa olemaan valkoinen-harmaa-beige-musta -linjalla. Ja ihanaa miten otat lapset mukaan touhuilemaan. Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  7. No, mutta nam nam :) herrrrrkujaaaaa :)

    VastaaPoista