4.11.2011

Räpellystä täyttää kaksi vuotta

Synttäripäivä on 22.11.2011. Ensimmäinen postaus näytti tältä.

Kuten viime vuonnakin kerroin (ja nyt siis tiedoksi uusille lukijoille ja kävijöille), että blogi on pistetty pystyyn ajatuksena, että voin Äitelleni esitellä suht reaaliajassa räpellyksiäni.  Päivitystahti on huimasti hiipunu viime vuodesta. Läksin töihin, niin työthän tunnetusti häirittee vapaa-aikaa :D Yleensä kuitenkin jos jotain räpellän, päivitän siitä myös.

Uusia lukijoita on ilmaantunu tasaseen tahtiin, oikein paljon tervetuloo kaikille :) Satanen paukkuu kohta, tosin joukossa on muutama "tuplahenkilö", että en ihan tasan varma oo tosta todellisesta määrästä.

Nyt olis siis taas arvonnan aika.
Ensimmäisenä arvon Kristina Strandin Joulutunnelmia-kirjan. Kirjassa on jouluisia vinkkejä koristeluun, askarteluun ja herkkuihin.
Toisena arvon Paulo Coelhon Hetkiä-kalenterin vuodelle 2012. 
Kumpaankin lähtee mukaan jotain pientä lisänä, ehkä ite tehtyä (esim. kuvassa näkyvä sydän tai vaikka saippua). Päätän sen myöhemmin :)

Säännöt:
Osallistua voi kaikki, ketkä on kirjautunu jonkun tilin kautta.Kaikki osallistuu molempien arvontaan, paitsi Joulutunnelmia-kirjan voittaja ei enää kalenterin arvontaan (ellei hällä ole kahta arpaa). Jokainen kommentoija saa automaattisesti yhden arvan. Jos kertoo samalla mikä mun tekemä räpellys on jääny erityisesti mieleen, niin saa toisen arvan.
Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu synttäripäivänä tiistaina 22.11 klo 18. Arvon joko tuollon illalla tai seuraavana iltana. 
Odottelen viikon voittajan yhteystietoja sähköpostiin, jos ei kuulu mitään, arvon uudestaan. 
Että näillä eväillä (mitähän unohdin :P), Lykkyä!

Hauskaa viikonloppua kaikille :)

72 kommenttia:

  1. Yhdellä arvalla mukana. En ole vielä kovin kauaa ollut lukijasi, enkä alusta asti ehtinyt vielä kahlaamaan posteja, joten en yksittäistä räpellystä osaa esiin nostaa, mutta aina arvostus on huipussaan, kun joku tekee jotain itse omilla pikku kätösillään ja vielä jakaa inspistä muillekin siinä sivussa.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kaksi vuotiaalle!!! Kahdella arvalla mukana. Tä oli ja on taas innoissaan niistä sun jääkransseista :) Tulis jo pakkasta!!!

    VastaaPoista
  3. Onnea kaksivuotiaalle!

    Piti sanoa saman minkä aNNa, mutta kun tuo jo tuli sanottua, niin sanonkin, että se,jossa kuppeja liimasit siihen kynttelikköön ja jossa tarjosit makeisia toisinaan polttelit kynntilöitä...☺☺

    VastaaPoista
  4. Onnea kaksivuotiaalle!!

    Osallistun kahdella arvalla ja kahvikuppituunausten lisäksi mieleen on vahvasti jääneet esimerkiksi ne valot, mihin laitoit ne oranssit koisot päälle, ne on tosi ihanat!

    VastaaPoista
  5. Onnea blogisynttärien johdosta!
    Ja kahdella mukaan arvontaan, mieleen on jäännyt:
    -vekkihyrrät
    -siipikupposet
    -tammenterho jutskat

    VastaaPoista
  6. Hei,
    olen silloin tällöin täällä käynyt ja liityin nyt lukijaksesi.
    Olet tehnyt sellaisen rautalanka-kranssin, jossa on nk. jalokiviä. Se on kaunis.

    Nyt osallistun arvontaan.
    Kahdellako vai yhdellä arvalla ?

    Tunnelmallisia syyspäivä... taitaa olla jo talvi...

    VastaaPoista
  7. Mulla muistuu mieleen sinun saippuhommelit ja kun kuppeja liimailit kerrovadeiksi.

    eli kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  8. Jo kax vuotta ja just vast löysin tänne??? Kahella mukana ja ehottomasti ne lyhtykoisot! Kun mä varastin sen idean :p

    VastaaPoista
  9. Onnittelut blogisynttäreiden johdosta! :) Tätä on ollut ilo lukea, jonkin verran oon kehdannut varastaa ideoitakin.

    Osallistun tietysti kahdella arvalla.

    Oon tykännyt tosi paljon Kuukauden runo- postauksista. Mun harmikseni niitä ei hetkeen oo ollutkaan..
    Myös Tipun huone oli hieno ja innoissani luen leipomisjuttuja, sieltä saa hyviä reseptejä :)

    VastaaPoista
  10. Onnea blogille!
    Teet niin paljon kaikkia ihania askarteluja ja tuunaamisia että valitsemine on vaikeaa.. Ehkä viimeaikaisista eniten jäi mieleen postaus niistä suloisista vekkihyrristä, koska ajattelin kokeilla niiden tekemistä itsekkin.

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana! Olen aika uusia lukija, mutta Tammenterhokranssi on hieno!

    VastaaPoista
  12. Kiva arvonta! :)
    Kahdella arvalla mukana. Aion totetuttaa tänä jouluna viimevuotisen ideasi makoisista tirppojen joulueväistä.

    VastaaPoista
  13. Kiitos onnitteluista :) Mukava nähdä uusiakin "naamoja". Viime vuotisen synttäriarvonnan ansiosta löysin monta uutta hienoo blogia, joista ei ollu aiemmin mitään havaintoo. Luultavasti tänä vuonna käy samalla lailla, kuhan ehdin pörräileen :)

    Rosalindalle tietenkin kaks arpaa :)

    Emmi, ideat on luotu varastettaviks tai lainattaviks (ihan miten vaan), ainakin mun mielestä :)

    VastaaPoista
  14. Minä innostuin noista lyhtykoiso-kuusenkoristeista. Ensi vuonna kasvaa meidänkin pihassa lyhtykoisoa :)
    Palkinto on niin ihana,että toivottavasti minun kaksi arpaani ovat onnekkaita :)

    VastaaPoista
  15. Pitkään olen täällä käynyt, mutta nyt vasta huomasin, etten olekkaan liittynyt lukijaksi, -korjasin tilanteen!
    Vaikea keksiä mikä olisi erityisesti jäänyt mieleen, kaikenlaista kivaa kun olet tehnyt.
    No, yksi mikä nyt tulee mieleen on se nuottipaperista tehty vekkihyrrä.
    Kahdella arvalla siis onneani kokeilen.

    VastaaPoista
  16. Onnittelut kaksi vuotiaalle blogille! Kahdella arvalla lähden mukaan ja ehdottomasti parhaimpia räpellyksiä ovat minun mielestä ollu ne missä on ollu teiän muksut mukana räpeltämässä :D. Niistä olen saanut paljon idiksiä työhöni sekä omiin räpellyyksiini omien lasteni kanssa! :D Ja oikeassa oot, työt haittaa harrastamista!

    VastaaPoista
  17. Jee arvonta! Just eilen tilasin tuon joulukirjan äidille, olishan se kiva itsellekin saada. Ja onnea kaksivuotiaalle!
    Sattuneista syistä ihanat saippuat on jääny parhaiten mieleen ;)
    Meillä on muuten synttärit peräkanaa, mulla päivän myöhemmin :)
    Hyvää pyhäinpäivää, tää lähtee kohta Tavastialle :)

    VastaaPoista
  18. Kaikkein hauskin, mieleenjäänyt ""räpellys"" oli se kun olit uusiokäyttänyt posliiniastioita/lasikipoista liimaamalla niistä karkkikuppeja/tarjoiluastioita...
    Mutta on sinulla niin runsaasti noita ihanuuksia, että jotain muutakin on mieleen jäänyt. Kyllä!
    pari arpaa siis :-)
    tuksu

    VastaaPoista
  19. Moips!
    Mukana olen ja kahdella arvalla!
    Blogisi on yksi niistä blogeista,joita olen ihan Oikeasti lukenut ja mielenkiinnolla seurannut.Räpellyksesi ovat inspiroivia ja tykkään niissä näkyvästä oman käden leimasta :)
    Mieleenpainuvimpia ovat varmaan saippuat ja ne tarjoiluastiat,jotka kirppari astoista mallikkaasti kasasit.Sitten muistan erinäisiä jäälyhtyjä ynnämuita viritelmiä,jotka taisivat olla hieman autonkin tiellä :))Mielessä on myös kämmekkäät ja virkattu pallohame.Vai suunnittelitko sen hameen tekoa;tulikohan se tehtyä..? :)Nämä tuli äkkiseltään mieleen...nyt lähen kaivelemaan vanhoja postauksiasi ja hoksaan jotain muuta mikä olisi ehdottomasti täytynyt mainita.. :)
    Jokatapauksessa mukava blogi ja ilolla luen postauksiasi vaikka vain harvakseltaan!
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Kaksi vuotta eikä suotta:)
    Kahdella arvalla mukana; bambipussit viime vuodelta(?)on yksi mieleenpainuvimmista tekeleistäsi...en ole vieläkkään saanut omia aikaiseksi;)

    VastaaPoista
  21. Mukana ollaan, ihana arvonta :)

    Minulle on jäänyt mieleen ne lasipullot, johon laitoit saippualiosta. Muistaakseni veit ne tuliaisiksi.

    Leppoisaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  22. Tää on mukana kahdella arvalla! Tosin mie en oo ollenkaan varma, että onko ne siun korkokenkä joulusukat tässä blogissa :D

    VastaaPoista
  23. Kulkukorttinauha on mun ehdoton suosikki.

    Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  24. Kiitos taas kaikille :)

    Marika, se hame on edelleen tekemättä...:P :D

    Aira, kyllä täältä muutama korkokenkäsukka löytyy :)

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukaan!
    Mä muistan sen paperin reunojen polttelun. Itseasiassa eilen harrastin samaa, kiitos Sulle, muuten ei olis tullut mieleenkään tollainen :D
    Mutta siitä mä sitten kirjoitan joku päivä..

    VastaaPoista
  26. Maanvaivan sivuilta tänne tupsahdin ja liityin lukijaksi,täytyy käydä vanhemmat postaukset kurkkimassa ennenkuin voin mieleenpainuneimpia tuunauksia kommentoida=D Onnea 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  27. Onnittelut 2-vuotisesta blogitaipaleesta!

    Olen täällä kyllä jo tovin poikennut, mutten ollutkaan klikkautunut lukijaksi, vaikka luulin niin...no, nyt olen, joten postauksesi eivät mene ohi. :)

    Ihailen idearikkauttasi ja energiaasi tehdä kaikenlaista!
    Päällimmäisenä tekeleistäsi mieleeni on tainnut jäädä lyhtyyn värkkäämäsi minikylppäri viime kesältä. :)

    Kahdella arvalla olen mukana arvonnassa.

    Mukavia marraskuun päiviä!

    VastaaPoista
  28. ONNEA ♥ Nopeasti meni kaksi vuotta :) Kahdella arvalla mukana, erityisesti mieleenjäänyt kerrosvadit ja ihanat lasikuvut :)

    VastaaPoista
  29. Onnittelut!=)
    Saippuat ja kerrosvadit päälimmäisenä mielessä.

    VastaaPoista
  30. Onnea kax-vuotiaalle.

    Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    Ihan samoja räpellyksiä mielessä kuin muillakin,kerrosvadit ja saippuat.
    Mutta muistan kun seurasin kovasti sitä jogurttipurkki-idea postausta.Nyt olisi täälläkin syöty turkkilaista jogurttia ja purkkeja olisi tuunattavaksi,pitää palata postaukseesi ideoita etsimään.

    VastaaPoista
  31. Ihania juttuja olet räpellyt!! Tykkään kovasti siitä kerrostarjoittimesta. Mahtavaa mitä kaikkea voi tehdä. Linkitän kuvalla ja mukana ollaan arvonnassa.

    VastaaPoista
  32. Voi voi mukana ollaan... ja mulle on mieleen jääny se pussi missä oli Hynynen itte ;D

    VastaaPoista
  33. Kiitoksia, kiitoksia, onnitteluista ja kivoista kommenteista :)
    Tervetuloo kaikille uusille lukijoille, taitaa se sata olla kohta oikeesti täynnä :D

    VastaaPoista
  34. Yksi arpa kiitos :)

    tittin_elamaa AT luukku.com

    VastaaPoista
  35. kahdella arvalla täältäkin tietty !
    mieleen jäänyt erityisesti hynysvessan oviteksti + sitten jostain kumman syystä toi 60 tapaa koristella jugurttipurkkeja:)

    ja onnea kaksivuotiaalle♥

    VastaaPoista
  36. Koitetaan kahdella arvalla...olen tykännyt saippuoistasi...ne ovat itsellänikin kokeilulistalla, ja muutamaan kertaan olen kaupassa hiplaillut saippuamassaa, mutta en ole vielä ostanut, kun samassa kaupassa ei sitten ole myyty värejä eikä tuoksuja. Onnittelut tuplasta!

    VastaaPoista
  37. Onnittelut blogillesi! Kahdella arvalla toivon onnen suosivan ja saavani ihanan joulukirjan. Olen käynyt usein blogissasi ja tykkään monista jutuista, mutta erityisesti jäi mieleen jokin aika sitten tekemäsi sellainen rautalankasydän, jonka idean ajattelin kopsata ittellenikin...

    VastaaPoista
  38. Onnea kaks vuotiaalle!

    Siitä pienestä piparkakkuvalo tuunauksesta iloitsen erityisesti!
    Saippuasi ovat herättäneet omankin mielenkiinnon, mutta värkit ovat kuitenkin jäänet hommaamatta.
    Kerroslautasesi ovat olleet kauniita. jne jne :D

    Ihana idea blogi ja ihana idea blogaaja :)

    VastaaPoista
  39. mulle on mieleen jäänyt erityisesti tekemäsi matkalaukku tuunaus!
    itse olisin luultavasti lähtenyt laukkukaupoille, ei tullut mieleenään että laukun voi tuunata itsekin! joten kiitos vinkistä! ja tuo on nyt päällimmäisenä mielessä. ideoita täällä on vaikka millä mitalla!!

    Osallistun tähän ihanaan arvontaan (2 aravlla). Ihanat on palkinnot!

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana.

    Vaikea on nostaa yhtä räpellystä muiden yli... jokainen omalla tavallan ainutlaatuinen.

    VastaaPoista
  41. Decupaasattu matkalaukku on kyllä huippuupea:))

    Sitä ihaillen osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  42. Onnea blogillesi! Kahdella arvalla mukana ja huippuihania ovat nuo piparkakkupoikasaippuat. Muitakin ideoita olen täältä bongaillut, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  43. Onnea ♥. Kahdella arvalla mukana.

    Kauaa en ole blogiasi "tarkkaillut", mutta ensimmäisenä tulee mieleen kaikki nuo ihastuttavat jutut, joita olet kahvikupeista tehny. Niistä tykkään vallan mahottomasti!

    VastaaPoista
  44. Parhaiten mieleen on jääny vaahtokarkkikuka, ihan loistavia!:D
    Mielelläni itsellenikin ottaisin sellaisia lahjaksi, vaikka luulen, että aika nopeeta katoaisivat pöytää koristamasta...;D
    Osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  45. Onnea kaksi vuotiaalle! Olen tainnut olla lähes alusta asti matkassasi, ja jotenkin uskomatonta että sitä matkaa on kestänyt vasta kaksi vuotta, kun jutun aineksia olisi vaikka kuinka pitkälle matkalle! :)

    Lähden arvontaan kahdella arvalla. Pidän kovasti rouvan kaikista saippuakokeiluista, koska itse en ole vielä tohtinut saippuoitua niin ilo on katsoa kaikkia hauskoja ideoita ja kokeiluja. Mutta ehkäpä parhaiten on kuitenkin jäänyt räpellyksistä mieleen kaikki tammenterhoräpellykset ja jouluun liittyvät pienet hauskat ideat!

    VastaaPoista
  46. Onnea blogillesi!

    Kulkukorttinauha oli mun suosikki, mut kyl mä muistakin räpellyksistä oon tykänny.. Saippuahommat ollu aika mielenkiintoisia :)

    Kahdella arvalla mukaan ihanaa arvontaan

    VastaaPoista
  47. Minäkin lähden kahdella :) En suinkaan joka kerta klikkaan sivullesi jos päivität - kuvat ovat niin ihanan havannollistavia että näen heti onko siellä jotain itselle uutta. Nyt olen erityisen iloinen noista saippua jutuistasi, olen NIIN pitkään harkinnut, joten tämän vuoden puolella uskalla vihdoin kokeilla. Tuo viimeisin valokuvasaippuajuttu on kyll yksi huipuista!! Ja täytyypä äiteesi blogissakin piipahtaa silloin tällöin!

    VastaaPoista
  48. yhdellä arvalla mukana. Nyt löysin tämän blogin joten en ole kerennyt seurailla. :) Mutta tästä lähtien seurailen. Minunkin blogin tarkoitus on lähtenyt ajatuksesta kertoa vanhemmilleni ja sukulaisille meidän elämästä kun asuvat niin kaukana. ;)

    VastaaPoista
  49. Nyt vasta liityin virallisesti lukijakseksi, vaikka säännöllisesti olen jo pitkään blogiasi seurannut...

    Sinulta joskus sain idean tehdä mölkkypelistä vähän "hienompi"... Uusi, hieno pussi verkkopussin tilalle ja maalia mölkkyihin.

    VastaaPoista
  50. Onnea kaksi vuotiaalle! :)
    Blogisihan on minun netin alotussivulla kirjanmerkkinä, joten näen heti, kun päivityksiä tulee! Aina menen heti innoissaan lukemaan, että mitä olet touhuillut. Kiitos siis, kun jaksat kirjoitella ja jakaa tekemisisäsi! :)

    Mieleeni on jäänyt monia juttuja, esimerkiksi porrasjakkara ja ne jostain kasvista (?) tehdyt lamppujen päälliset sekä kaikki hienot kortit jne.. jne... :)

    VastaaPoista
  51. Uutena lukijana arvontaan mukaan (3) arvalla :)
    Itsekin innokas tuunaaja, askartelija yms. mutta kuten sinullakin työt haittaavat harrastamista, eli tehdään kun ehditään.
    Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukaan :) Tykkään sinun tekemästäsi Piparitalosta :)

    VastaaPoista
  53. kahdella arvalla mukana, muvavaa marraskuuta:)

    VastaaPoista
  54. Uutena lukijana tää lähtee mukaan yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  55. Kahdella mukana :) Kaunein postaus oli vekkihyrrät (20.10) :)

    VastaaPoista
  56. Kiitoksia :) Mukava kuulla uusista lukijoista ja ns. hiljaisista lukijoistakin!

    VastaaPoista
  57. Muistan tuunaamasi matkalaukun..eli kahdella kokeilen onneani!

    VastaaPoista
  58. Uutena lukijana kisaan mukaan ja onnittelut jo näin etukäteen!

    VastaaPoista
  59. Ehdinpä vielä mukaan onneksi! Onnea 2vuotiaalle blogille! Kahdella arvalla mukana... Mulla taitaa olla aika monta ideaa tästä blogista kertyny, mut ekana tulee mieleen salmiakkisaippua.

    VastaaPoista
  60. Mukaan vielä viime hetkillä, yksi lukijana (uutena) olemisesta ja toinen sillä, että parhaiten mieleen on jäänyt tammenterhokranssisi, koska sitä tuli itsekin kokeiltua.

    VastaaPoista
  61. Sulla on paljon kaikkea kivaa, mutta kärpässienifanina mieleeni on jäänyt sienimökit:)
    T.Pia

    VastaaPoista
  62. Yhdellä mukana kivassa arvonnassa. Parhaiten -tai ainakin päällimmäisenä- on jäänyt mieleen erilaisista saippuakokeiluista kuvasaippua.

    VastaaPoista
  63. Katsotaan tuleeko kaksi kommenttia, kun yritin jo yhtä lähettää, mutta ei onnistunut..
    Piti siis minunkin tulla onnittelemaan uhmaikäistä blogia!
    Lähinnä sydäntä kirjaimellisesti on ihana ja rakas "avainkorttihelminauha"♥
    Saatan kyllä olla jäävi osallistumaan arvontaan tällä kommentilla :D
    Ihan huippuhieno tuo Prinsessan joulukuusen "tähti"!

    VastaaPoista