27.6.2015

Betonisakset ja muuta hyödyllistä

Sain määkin betoniputken auki :D

Pistin jemmaan viime syksynä Lidlistä ostetun saksipaketin sisällysmuovin. Meinasin jo sillon vielä alkaa niitä tekeen mutta oli liian kylmä jo niin jäi.

 Betonisaksiahan aina tarvitaan... :D


Nyt kun niitä betonipitsiliinaruukkuja sitten ois tehny mieli tehdä, niin tasan yks sopiva liina löyty kirpputorilta.
Onnistu ihan hyvin. Yks pieni kohta oli jääny vähän liian vähälle betonille, niin on pikkasen pehmonen, ettei siitä parane nostella mutta muuten kestävän olonen. Täytyy seuraavat kuitenkin vähän paremmin koittaa vellata ja puristella mössössä.


Munankuoriin kokeilin valaa ja hyvin onnistu nekin. Kuori irtos ihan hyvin vaikken mitään öljyä kuoriin koittanukkaan ujuttaa. Ekan munan sössin koska menin liian märkänä irrottaan kuorta (luin jostain että kannattaa aika hyvissä ajoin irrottaa, että lähtee), rouhin kynnellä pinnan rumaks.

Hanskat olin ostanu jo viime kesänä, mutta jäi kokeilematta. Nyt kokeilin molemmat ja toisesta katkes pari sormee. Asettelin hiekkalaatikkoon kummulle, niin sai hyvän asennon. Ekassa en vaan älynny kattoo, että sormien taitokset jää tarpeeks paksuiks.


Hommat jatkuu :)

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tykkään ittekkin, että kivoja tuli! Ja hyödyllisiä :D :D

      Poista
  2. Betonisakset ovat aivan huiput - samoin nuo betonimunat!

    VastaaPoista
  3. Mun on pitänyt noita betoni hommia kokeilla jo pari kesää, betonikin on hommattu, mutta se alkaminen. Tallessa on hanskaa ja saapasta odottelemassa. No ehkä sitten kun loma alkaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä(kin) hommassa se alottaminen on vaikeinta :)

      Poista
  4. Mut aatteles, mikä etu tossa on, ettei kirpparilta löytyny, ku vaan se yks pitsiliina -sehän tarkoittaa sitä, että on hyvä syy mennä sinne kirpparille uudestaan! :D

    VastaaPoista
  5. Betoniaskartelu on kyllä kivaa! Hienoja juttuja oot tehnyt, varsinkin sakset on hauskat.

    VastaaPoista
  6. Tosi hienoja. Mulla alkaa ensi viikolla omat kokeilut. Saas nähdä miten onnistuu, kun en ole ikinä tehnyt aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla ootan sun tuotoksia! Mää oon tehny vaan kaikkia helppoja, niin onnistumisprosentti aika hyviä :)

      Poista
  7. Hyvin onnistui betonityöt, sakset tosi hauskat ja kämmenet mehikasveineen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jokuset saksethan katkes...että ihan kaikki ei aina onnistu .D

      Poista
  8. Ihania kyllä! Ja todellakin tarvii betonisaksia! Mäkin kävin betonisäkin hakemassa odottelemaan inspistä.. Miten teit ton munan? kuinka pienestä reiästä se betonimassa pitää ujuttaa sisään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää veittellä kopsautin sen alapään rikki ja oisko joku kahen sentin aukko siinä sitten mistä pikkulusikalla pistelin mössöö sisään ja hetkuttelin aina tasaseks. Mössö vähän tavallista löysempää. Jotkut on tehny jotain pieniä suppiloita joiden avulla oin laittanu betonin sisään. Lusikointi oli musta ihan ookoo...vähän hidasta mutta onnistuu niinkin :)

      Poista
  9. Ihania betonijuttuja! Luulin kun otsikon luin että betonisakset on joku työkalu millä työstetään betonia :) Kovasti haluaisin myös hurahtaa betoniin mutta leikellyt kädet ei oikein kestä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D ei sentään. Sekottelu on kyllä aika käsille ottavaa.Sekotan käsin ja teen aika pieniä satsia kerralla, että saan kunnolla sekasin.
      Perheen kakslahkeiset on loistava työkalu siihen hommaan :D. Loppu onkin sitten aika kevyttä. Ja miehet jaksaa sekotella isommankin satsin kerralla ;)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Seuraavan kerran kun Lidlissä on saksipakettia myytävänä, niin kipin kapin ostamaan :). Saa sen muotin ja saksetkin on hyvät!

      Poista