23.4.2010

Ruusupurkit ja kierrätysompeluharjotuksia

Osu aamulla S-Marketilla silmään tämmöset purkit. Purkkiosa emalia ja kansi muovia. Ruusukuvio oli niin kaunis, että jämähti suorastaan käteen :P Jos ois mökki, niin sinnehän tommoset ois niin paikallaan. Kansi vaikuttaa aika tiiviiltä. Otin pienintä kokoo (kolmee eri oli). Oikein vääntämällä väänsin, että mihinkä näitä tarviisin :P. Harmillisen pieni oli se isoinkin, mutta ehkä joskus vielä semmonenkin matkaan lähtee jos satun keksiin mitä sinne laitan :P :D Ja jos niitä on siellä enää. Mun mielestä aikas söpöt!

Sain Äiteltä (taas kerran :D) jokin aika sitten kirjan; Pitsikirjan. Siinä oli miesten kauluspaidasta tehty hame. Se mielessä kaivelin miehen vanhan  kauluspaidan sovitusnukkeni (joka muuten ei ookkaan paljon ainakaan isompi kun minä, vaikka Mama Birdien blogissa semmosta menneellä viikolla väitin :P :D) päälle.
 Nuppineuloilla sivuista kaposemmaks ja tiukkaa tuijotusta aina ohikulkiessa muutaman päivän ajan niin tuli jotain ideaa mieleen. Puolihametta en siis alkanu tekeen, mekot mieluisempia tällä hetkellä. Kovin suurpiirteisesti siis taas harsin läjään ja sovitin itelleni ja harsin lisää. Kuvat on ottanu Hovikuvaaja, joka ois mieluummin lueskellu uutta kesälelulehtee :D
Olis tietenkin voinu silittää, mutta ryttyynhän se pitäessäkin menee... Kavensin siis kyljistä ja leikkasin hihat pois ja laitoin kuminauhat. Tarkotus oli tehdä pussihihat, mutta kovin on köyhän naisen pussit. Olis varmaan jotenkin pitäny jättää enempi kangasta vai pitäiskö se sitten jopa olla joku tietynmallinen lisäpala tai jotain. Siinä vaiheessa olin itte jo ihan tyytyväinen, mutta mies mainitsi, että rinnus jää pussille. Tekele takasin nuken päälle ja rinnuksiin laskosta tekeen. Eivät oo ihan identtiset kylläkään, mutta eipä pussita.


Käyttöön tää menee, tässä kotosalla. Ainut mikä jäi vähän kaiveleen on toi selkämys. Sinne ois pitäny jotain muotoo saada, koska sieltä ei nyt sitten istu. Löysempänä se ei häirinny eli ilman niitä rinnuslaskoksia.
  
Mitään koristuksiakaan en sitten laittanu, vaikka sitä pitsiäkin mallailin vaikka sun mihin. Napit ois tietenkin voinu vaihtaa, mutta vaihdan sitten seuraavaan, jos sellasta innostun väsään. Tätä oli kyllä hauska tehdä, selkämystäkään en alkanu sitten väkisin enää vääntää, että jäis hyvä maku tekemisestä. Kattelin justiinsa tossa, että tangollinen olis hyvin vähällä käytöllä olevia miesten kauluspaitoja... :D

9 kommenttia:

  1. Suloset purnukat!
    Mahtavaa hyötykäyttöä vanhoille miesten paidoille.Nyt vaan polokaset joka viikon päivälle oman.Ja niillä pitseillä tosiaan vähän juhlavampia :D Sopii kyllä tosi hyvin sulle!
    Mulla ei oo pelkoa,että miehen paidoista tulis mekkoa mulle,oon vähän isomman puoleinen.. :D

    VastaaPoista
  2. Kivat on purkit! Ja täällä jo käytiin miehen vaatekaapilla vähän 'sillä silmällä'. Samaista kirjaa olen itsekin hypistellyt.

    VastaaPoista
  3. Kiitti! Mies varmaan tykkäis kun sutustelisin sen paitavarastot itelleni :D Taitaa vähän kieroon kattoo näitä mun ompeluharjotuksia :D

    VastaaPoista
  4. Miukka ehti väliin kanssa; no niin, siitä sitten ompelupuuhiin! :D

    VastaaPoista
  5. Ihana tuunausvinkki miesten paidoille.Itse pidin miehen paitoja odotusaikana.Kaulus vain pois ja hihoista kalvosimet ja lyhemmäks..Toimi hyvin housujen kanssa paitiksena:)

    VastaaPoista
  6. Olen myös lukassut mainitsemasi kirjan ja hyviä vinkkejä sain. Hienon mekon teit! Olen itse ihan kirppareilta ostanut halpoja miesten paitoja tuunaukseen, niin ei ole miehellä sitten sanomista...

    VastaaPoista
  7. Kiitosta vaan PikkuBertalle ja Olivienolle.Pitääkin laittaa korvan taa kauluksen ja kalvosimien poistaminen kuin myös kirpparien kauluspaidat! :)

    VastaaPoista
  8. Hieno mekko, nyt sitten kesäisiä paitoja etsimään :). Purkit ovat kauniit, niin kesäiset.

    VastaaPoista
  9. Johan Äite vitsin murjasit :D Toihan on kesänen, se on harmaa, ei musta :D :D

    VastaaPoista